Oulun Kärpät Oy -Yhtiön liiketoiminta
Yleistä tietoja Yhtiöstä
Oulun Kärpät Oy on merkitty kaupparekisteriin 11.1.1995 numerolla 611.546 Yhtiön toiminimi oli aikaisemmin Oulun Jäähallin Myynti Oy.
Oulun Kärpät Oy on yksityinen osakeyhtiö ja siihen sovelletaan osakeyhtiölakia. Yhtiön tilikausi on 1.5- 30.4 Yhtiön kotipaikka on Oulu.
Yhtiön toimialana on harjoittaa urheilun kilpailutoimintaa, pelaajaoikeuksien omistamista, ostoa, myyntiä, vuokrausta ja välitystä sekä urheilutilaisuuksien projektien toteuttamista, viihdetilaisuuksien järjestämistä, urheiluun liittyvien tuotteiden ostoa ja myyntiä urheilu- ja viihdetilaisuuksien yhteydessä tapahtuvaa ravitsemisliike, kahvila- ja kioskitoimintaa sekä mainostila- ja ilmoitusmyyntitoimintaa, urheiluun liittyvien palveluiden myyntiä sekä konsultti- ja hallintopalvelujen myyntiä. Yhtiö voi omistaa, hallita ja vuokrata kiinteistöjä, osakkeita ja muita arvopapereita.
Oulun Kärpät Oy:n liiketoiminta
Oulun Kärpät Oy on liigajääkiekkotoimintaa harjoittava yhtiö. Yhtiöitetyn liigajoukkueen toiminnan piiriin kuuluvat lisäksi myös A-juniorien toiminta ja sen kehittäminen Yhtiön liiketoiminnan tulot koostuvat pääasiallisesti pääsylippu- ja kausikorttituloista, sponsori- ja mainostuloista sekä fani-tuotteista ja ravintolatoiminnasta saatavista tuloista.
Pääsylippu- ja kausikorttitulot
Pääsylipputulot ovat Oulun Kärppien toiminnalle tärkeitä ja Oulun Kärpät haluaa panostaa ottelutapahtumien kehittämiseen jatkuvasti.
Raksilan uusiutunut halli on lämmin ja viihtyisä. Paikkoja katsomossa on nyt 6 614, joista istumapaikkoja on 4 760 ja seisomapaikkoja 1 854. Aitioita hallissa on kymmenen.
Lippujen ennakkomyyntipisteet on kerrottu Oulun Kärppien kotisivuilla http://www.oulunkarpat.fi
Kysymyksiin vastaa
Kärppä-toimisto
Urheilukatu 5 A
puh. 08-815 5700
fax 08-815 5701
Sponsori- ja mainostulot
Yhtiöllä on yhteistyökumppaneina sekä oululaisia että valtakunnallisia ja kansainvälisiä yrityksiä Yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävät sopimukset ovat määräaikaisia yleensä 2-3 vuotta voimassa olevia yhteistyösopimuksia. Yhteistyökumppaneille tarjotaan näkyvyyttä joukkueen peliasujen ja jäähallin mainospaikoissa sekä ottelujen aikana tapahtuvassa mainonnassa.
Fani-tuotteet
Oulun Kärppien fani-tuotteiden tarjonta on monipuolista Kärppien fani-shopista löytyvät muun muassa niin pelaajapaidat kuin pipot, lippikset, erilaiset takit ja paidat, avaimenperät, sateenvarjot, kärppä-CD:t ja faniliput. Fani-tuotteisiin voi tutustua ja tehdä tilauksen internet-osoitteessa www.oulunkarpat.fi
Oulun Kärpillä on myös erityinen fani-klubi eli Oulun Kärpät Fan Club ry. Fan Club järjestää muun muassa fanimatkoja muille liigapaikkakunnille Fan Clubilla on omat Internetsivut osoitteessa http://www.karppakannattajat.com/
Ravintolatoiminta
Oulun Kärpät Oy aloitti Raksila Areenassa ravintolatoiminnan 1. lokakuuta 1999 ja siitä sai alkunsa Kärppäklubi. Kärppäklubi on 250-paikkainen A-oikeuksin toimiva ravintola. Kärppäklubi sijaitsee Oulussa Raksilan jäähallissa, Teuvo Pakkalankatu 11, 90100 Oulu.
Kärppäklubin kotisivu http://www.oulunkarpat.fi/sivut/projob-klubi
Pelaajaoikeuksien siirroista saatavat tuotot
Yhtiö omistaa sekä voi ostaa, myydä, vuokrata ja välittää jääkiekkoilijoiden pelaajaoikeuksia. Yhtiö voi pelaajan siirtyessä toiseen seuraan saada pelaajaan liittyviä siirtokorvauksia. Siirtokorvaus voi olla kotimaista siirtokorvausta suurempi pelaajan siirtyessä ulkomaiseen joukkueeseen.
Kärppien edustusjoukkueen menestys 2000-luvulla
Oulun Kärpät on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen menestynein SM-liigajoukkue. Vuosikymmenen aikana Kärpät saavutti SM-liigassa seitsemän mitalia, joista neljä mestaruutta vuosina 2004, 2005, 2007 ja 2008. Kansainvälisellä tasolla Kärpät saavutti mm. Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnauksissa (European Champions Cup) kaksi hopeaa vuosina 2005 ja 2006. Pohjoismaiden seurajoukkueiden mestaruusturnauksessa (Nordic Tropy) Kärpät saavutti vuonna 2005 hopeaa ja 2007 kultaa.
Yhtiön tulevaisuuden näkymät
Tulevaisuuden näkymät ovat hyvin positiiviset, mutta myös haastavat. Yhtiön tavoitteena on rakentaa Oulusta yhä voimakkaampi kiekkokeskus. Kärppien imagoa koko Pohjoisen Suomen joukkueena vahvistetaan ja siitä rakennetaan yhdistävä tekijä koko Pohjois-Suomen kiekkoilussa.
Kärppä-osakkeen osto/myynti
Osto/myynti-ilmoituksia voi jättää Kärppä-säätiön välitettäväksi tästä